Belgia

Ensimmäinen ulkomaanmatka Saksasta on nyt tehty ja taisin rakastua Belgiaan! Tiiviin kolmen päivän aikana näin kolme kaupunkia, Antwerpenin, Bruggen ja Gentin. Pitkä viikonloppu täyttyi hyvästä seurasta, ruuasta, kävelystä ja kauniista taloista. Reissulla matkaoppaana toimi lista näkemisenarvoisista asioista, joista minulle vinkattiin etukäteen. Muutaman vinkin poimin myös blogeista, jotka löysin googlaamalla esimerkiksi ”päivä Antwerpenissä.”

Lauantaiaamuna saavuin junalla Antwerpeniin, jossa tapasin ystäväni Maijun, joka on syyslukukauden vaihdossa Gentissä. Aloitettiin päivä aamupalalla. Käveltiin ja käveltiin ja käveltiin. Päivän kävelyreitti alkoi asemalta ostoskatua ja pienempiä katuja pitkin ensimmäiselle pakolliselle turistinähtävyydelle eli Onze-Lieve-Vrouwekathedraalille. Yhteinen innostus kirkkoja kohtaan ratkaisi sen, että katsottiin kirkkoa vain ulkoa päin. Ja keskityttiin mahduttamaan se yhteen kuvaan ja selfieen. Se osoittautui mahdottomaksi, joten jatkoimme matkaa kohti joen rantaa. Joen rantaa pitkin kävellessä päädyimme kummallisen rakennuksen luo. Rakennus oli Mas-niminen museo. Koska hollanti ei ole kummallakaan hallussa, museon aihe ja tarkoitus jäi epäselväksi. ”Panorama”-ilmaisun ylimmän kerroksen kohdalla sentään ymmärsimme. Sinne siis. Se jäi arvoitukseksi, oliko sinne tarkoitus päästä ilman lippuja, mutta eipä meiltä kukaan niitä kysellytkään. Maisemat katolta olivat niin hyvät kuin ne harmaalla säällä voivat olla.

Seuraavaksi erinäisten pienten kujien kautta tupsahdettiin keskelle jonkinlaisia ruokamarkkinoita. Tarjolla oli ilmeisesti paikallisten tuottajien tuotteita, juotavaa ja syötävää. Yhdestä kioskista maistettiin leivokset. Kahvihammasta kolotti taas ja löydettiin ihan vespa-kahvila sivukujalta. Viimeisenä ennen Gentiin lähtöä käytiin kävelyllä aseman lähellä olevassa juutalaiskorttelissa. Tuntui kuin olisi astunut johonkin toiseen maailmaan. Juutalaiskorttelin lähellä oli Stadtspark, jossa tehtiin vielä kävelylenkki.

Koska emme ole vieläkään kasvaneet aikuisiksi Maijun kanssa, päivän kohokohdat olivat ehdottomasti eläinaitaus lapsille ja puolikesyt puput Stadtparkissa.

Illalla Gentissä suunnattiin Gouden Saté-nakkikioskille. Olin saanut ohjeen syödä siellä Julienke-niminen annos. Sitä siis. Pieni pakokauhu meinasi vallata meidät, kun meitä ennen saman tilanneiden annoksia kasattiin. Ranskalaisten päälle kumottiin kauhallinen jotain jauhelihakastikkeen näköistä ruskeaa kastiketta. Annoksen kruunasi kuivattu sipulirouhe ja jonkinlainen leivitetty makkara, joka oli pilkottu ja friteerattu. Kaikista ennakkoluuloista huolimatta annos oli aika hyvä. Ja koska sydän ei vielä pysähtynyt, jatkoimme keskustaan treenaamaan oluen juontia, koska se alkaa jo sujumaan.

Sunnuntai suunnaksi Brugge. Bruggen kauniista pikkukujista ei vaan voi saada tarpeekseen. Kuvat ehkä kertovat paikasta parhaiten. Koko päivä meni kävellessä ympäriinsä. Pieniä katuja, joki, pieniä puistikkoja, nättejä taloja… Bruggesta on vaikea kirjoittaa yhtä tarkkaa selostusta kuin Antwerpenistä, koska siellä ai vaan yksinkertaisesti voinut pysyä kartalla. Suuntavaiston hukkaaminen oli väistämätöntä. Syötiin vohvelit ja suklaat niin kuin kunnon turistien kuuluu. Halve Maan-panimossa olisimme halunneet käydä, mutta menimme sinne liian myöhään. Ostettiin kuitenkin oluet tuliaisiksi sieltä. Illalla jotenkin mystisesti löydettiin uudelleen ravintola joen rannasta, jota ihasteltiin jo päivällä.

Maanantaina Maiju meni kouluun aamupäiväksi ja minä tutkailin Gentiä itsekseni. Aamukahvin jälkeen suoritin pakollisen kirkkovierailun ja kävin katsomassa Pyhä Lammas-maalausta Sint-Baafkathedraalissa. Toinen nähtävyys oli Gravensteenin linna. Myös rantakadut ja keskusta palloilin läpi. Myös graffitikuja onnistuttiin löytämään. Maijun kanssa kokeiltiin vielä yhtä paikallista erikoisuutta. Kartiokarkkeja, jotka olivat ällömakeita, mutta onpa maistettu nyt nekin. Maanantai-iltana suuntasin takaisin Stuttgartiin.

Kulkeminen kaupunkien välillä sujui hyvin junalla. Ilmapiiri Belgiassa oli jotenkin levollinen ja rento. Ainoa Belgiassa yllättänyt asia oli korkea hintataso. Turistikohteena ehdoton suosikki näistä kolmesta kaupungista oli Brugge. Gent sen sijaan vaikutti ihanalta asuinkaupungilta. Antwerpenkin oli viihtyisä, mutta kuten etukäteen minulle vinkattiin, se sopii parhaiten shoppailuun. Koska emme olleet lähteneet shoppailemaan, yksi päivä oli melko riittävä Antwerpissa käytettäväksi. Ainiin, ostinhan minä uuden puhelimen Antwerpenistä, joten toivottavasti kuvat ovat jatkossa parempia.

Ensi kerralla ennen aamuyölähdön buukkaamista tarkistan lähiliikenteen aikataulut. Nyt jouduin odottamaan tunnin Hauptbahnhofilla Stuttgartissa ennen matkan varsinaista alkua. Muuten matkat sujuivat hyvin ja ehdin kaikkiin vaihtoihin. Kuusi tuntia junassa mennen tullen oli kyllä kaiken tämän arvoista!

Stuttgart paikallisoppaan silmin.

Kaikki saksankurssilaiset

Maisemat näköalapaikalta

Saksan intensiivikurssiin kuului yksi retkipäivä. Monet muut ryhmät kävivät Mercedes-Benz-museossa, mutta meidän hurmaava Siegfrid halusi mieluummin näyttää kaupunkia kuin museota meille. Kaupunkikierros alkoi pysäkiltä nimeltä Erwin-Schoettle-Platz ja ensimmäinen pysäkki oli Südheimer Platz. Siellä meitä odotti Stadtseilbahnin pysäkki. Seilbahn on jonkinlainen raitiovaunu, joka kulkee kaapeleiden avulla mäen rinnettä ylös. Valitettavasti emme päässeet matkustamaan Seilbahnilla huoltotöiden takia. Sen sijaan ajoimme korvaavalla bussilla Waldfriedhofiin, joka on metsäinen hautausmaa mäen päällä. Waldfriedhofissa kiersimme muutaman merkkihenkilön haudoilla. Muun muassa Robert Bosch on haudattu Waldfriedhofiin. Hautausmaalta jatkoimme matkaa kävellen metsätietä ja näimme ”Stuttgartin Grand Canyonin.”

Puisto Weinsteigen varrella

Bad Cannstatt

Lopulta päädyimme takaisin Südheimer Platzille, josta jatkoimme matkaa u-bahnilla Marienplatzille. Marienplatzilla vaihdoimme toisenlaiseenlaiseen raitiovaunuun. Nyt oli vuorossa Zahnredbahn eli hammasratasraitiovaunu vapaasti suomennettuna. Zahnradbahnilla jatkoimme matkaa ylös toista mäkeä ja jossain vaiheessa ennen päätepysäkkiä nousimme pois kyydistä. Kävimme maisemapaikalla ihastelemassa maisemia. Sieltä jatkoimme kävellen viinitarhoille, joiden läpi päädyimme lopulta takaisin Marienplatzille. Ilmeisesti kävelyreitti takaisin on nimeltään Weinsteige.

Seuraavana vuorossa oli kivennäisvesilähdekierros Bad Cannstattin alueella. Marienplatzilta jatkoimme matkaa u-bahnilla ja nousimme pois kyydistä Mineralbäder nimisellä pysäkillä. Pysäkkiä vastapäätä oli ensimmäinen lähde, jonka vettä maistoimme. Kiersimme kaiken kaikkiaan kolme eri lähdettä. Yhden vesi maistui

normaalilta ja kahden todella rautaiselta.

Kävimme katsomassa myös Daimlerin

ilmeisesti ensimmäistä verstasta.

Kierroksemme loppui Bad Cannstattiin. Matkan varrella Siegfried kertoi meille paljon historiasta ja monia pieniä yksityiskohtia kaupungista. Harmi, etten tietenkään näin jälkikäteen kaikkia muista. Näitä tarinoita ei varmaan olisi tullut muualla kuultua. Nyt kun saksan kurssi on ohi, Siegfriedia on jo ikävä.

Flunssapäivien reissuhaaveita ja -suunnitelmia

Flunssa iski viime viikolla jo toistamiseen täällä ollessa. Joku takiainen tuntui tarttuneen kurkkuun ja olo oli melko kaamea, joten keskiviikkona päätin käydä lääkärissä. Ei ollut kuulemma vakavaa. Lääkettä naamariin ja saikkua loppuviikko. Olo on koko ajan parantunutkin.

Mutta kaikessa on myös hyvät puolensa. Löysin alkuviikosta sopivan kalenterin itselleni. Nirso kun olen. Ja saikun aikana oli pari päivää aikaa haaveilla ja miettiä tulevia reissuja. Haaveilen viikonloppureissuista, muutamasta ehkä vähän pidemmästä reissusta, viikon laskettelulomasta ja ehkä viikonlopusta jollain viinitilalla. Lisäksi muutama paikka on jo mielessä, joissa saattaisin haluta käydä. Listalla on tällä hetkellä Budapest, Barcelona, Lissabon, Wien, Strasbourg, Amsterdam, Berliini, Praha, Belgia (Gent, Brugge ja Antwerpen), Kööpenhamina, Bratislava, Kroatia, Montenegro, Ateena, kierros Italiassa… Ihan näin alkuun. Sitä ei vielä tiedä mitä, milloin ja kenen kanssa lopulta tulee nähtyä. Eikä tämä lista ole onneksi mikään to do-lista vaan ennemminkin ajatuksia kerättynä yhdelle paperille.

Baden-Badenin kasino

Ihan oma lukunsa on Stuttgartin lähialueiden tutkiminen. Baden-Badenissa ja Mummelseella kävin jo päiväretkellä, jonka koulu järjesti. Aamulla starttasi bussi kohti Baden-Badenia. Perillä tutustuimme kaupunkiin ohjatulla kaupunkikierroksella. Kiersimme tärkeimmät nähtävyydet kuten lähteet, kylpylät, kirkot ja kasinon. Kierroksen jälkeen meillä oli pari tuntia vapaa-aikaa, jonka aikana söimme ja kävelimme kaupungilla. Yksi päivä ei ollut tarpeeksi Baden-Badenin näkemiseen, joten luulen, että teen uuden retken sinne ennemmin tai myöhemmin. Ehkä myös kirjoitan enemmän silloin. 

Baden-Baden

Baden-Badenista suuntasimme Mummelseelle. Mummelsee on pienen pieni järvi vuorilla. Järven rannassa sijaitsee hotelli ja ravintola, jossa pääsimme maistamaan perinteistä paikallista kakkua eli Schwarzwälder Kirschtortea. Maestro esitteli ensin, kuinka kakku tehdään ja sen jälkeen kaikille tarjoiltiin pala sitä. Kakku koostuu tummasta pohjasta, kermavaahto- ja kirsikkahillokerroksista. Huhhuh on varmaan paras sana kuvaamaan sitä kakkupalaa. Kokemus oli sarjassa niitä, että kakkua kuuluu maista, kun siellä kerran ollaan. Nyt se on tehty eikä toista kertaa tarvitse. En ole ikinä syönyt kakkua, jossa olisi niin paljon alkoholia. Joka välissä. Kirsikkaliköörillä kostutettiin pohjat ja sitä oli jopa kermavaahdossa. Yksi kerta Mummelseella oli ihan riittävä. Paikka oli nätti ja kakku maistui hyvältä kerran, mutta suomalaisen silmille lampi itsessään ei ollut kovin ihmeellinen. Hienommat maisemat olivat tien toisella puolella eli näkymät vuorilta alas.

Mummelsee

Maismat tien toisella puolella

       





Stuttgartin lähialueilla riittää paljon mielenkiintoisia paikkoja ja niissä riittää tutkimista moneksi päiväksi. Viimeistään lokakuussa saan opiskelijakortin ja sen jälkeen pystyn ostamaan opiskelijoille tarkoitetun junalipun, jolla pääsee kulkemaan koko paikallisjunaverkon alueella. Ja se alue on yllättävän iso.

Joku nero on myös tehnyt kirjasen kaikista (tai siltä se minulle näyttää) Stuttgartin ravintoloista, kahviloista ja baareista. Törmäsin tähän, kun kävin ostamassa saksan kirjoja itsenäiseen opiskeluun. Tämä kirjanen menköön vaikka luetun ymmärtämisen ja saksalaisen kulttuurin harjoittelusta. Mietin jossain vaiheessa sitä, kuinka Stuttgartia on kehuttu kulinaristien kaupungiksi, mutta minulle se ei vielä ole avautunut. Huutoihini kuitenkin vastattiin ja nyt varmasti sekin puoli Stuttgartista avautuu!

Flunssan kunnollista parantumista ja tulevia reissuja odotellessa!

Ensimmäiset kaksi viikkoa tiivistettynä, su 13.9

 Toisena aamuna hostellin aamupalalla kuuntelin viereisen pöydän keskustelua, joka kuulosti siltä, että hekin ovat vaihtareita. Kysyin asiaa ja kävi ilmi, että hekin ovat Universität Stuttgartiin tulevia vaihtareita. Kaksi heistä oli ranskalaisia ja kolmas oli norjalainen. Aamupalan jälkeen lähdettiin porukalla kampukselle. Siellä oli vuorossa ilmoittautuminen ja infopaketin vastaanotto.

Hostellin sisäänkäynti

Maisemat hostellin aamupalapöydästä

 Jo tiistaina aamupäivällä lentokentältä soitettiin, että laukut toimitettaisiin samana päivänä. Kampukselta lähdin opiskelija-asuntolaani kohti. Odottelin laukkuja asuntolan pihalla kaksi tuntia… Lopulta ne kuitenkin tulivat. Kyllä oli pieni ihminen onnellinen tavaroistaan.

Maiseman kauniimpi osuus

Tiistaina sain myös avaimet opiskelija-asuntooni. Jännityksellä odotin, millainen soluasunto oven takana odottaa. Tiesin lähinnä osoitteen, talon rakennusvuoden ja kämppisten määrän ennen kuin muutin tänne. Ulkoa talo näyttää uudehkolta, mutta hieman rupsahtaneelta. Oma huoneeni varsinkin oli positiivinen yllätys. Asunto on neljännessä kerroksessa ja minun huoneeni on joelle päin. Talo on lähes joen rannassa eikä taloa suoraan vastapäätä ei ole muita taloja. Tällä puolella jokea on jonkin sortin teollisuusalue ja oletettavasti sinne vievä junarata menee ihan ikkunan alla. Toisella puolella jokea näkyy vastapäinen rinne.

Maiseman rumempi osuus

Huone oli yllättävän siisti ja yhteiset tilatkin kohtuullisessa kunnossa. Ensimmäiseksi tapasin intialaisen kämppiksen, joka näytti paikkoja ja kertoi, että olen tällä hetkellä ainoa tyttö. Se tarkoittaa sitä, että tyttöjen kylpyhuone on ollut toistaiseksi vain minun käytössä. Katsoin kuitenkin asukaslistaa rapussa ja ilmeisesti tänne on tulossa toinenkin tyttö. Kaksi ihmistä ja yksi kylpyhuone kuulostaa silti edelleen toimivalta. Muut tapaamani kämppikset ovat Nepalista, Kiinasta ja Saksasta.

Vielä tämä huone ei tunnu ihan kodilta, mutta eiköhän se pikkuhiljaa sellaiseksi muutu. Matkalaukut olen kyllä purkanut, mutta tavarat silti vaan jotenkin lojuvat ympäriinsä. Ja ehkä ne pienet oman kodin tekevät asiat puuttuvat täältä vielä. Ja niiden metsästämistä jatkan ensi viikolla.

Ensimmäisellä viikolla aika kului lähinnä asioita hoitaessa ja uusien ystävien kanssa. Ensimmäisellä viikolla piti hoitaa paperiasioita joka suuntaan. Piti muun muassa todistaa sairas- ja henkivakuutuksensa ja tulostella kouluun rekisteröitymiseen liittyviä papereita. Lisäksi täällä pitää käydä paikallisessa virastossa rekisteröitymässä kaupungin asukkaaksi. Vasta kaupungin asukkaaksi rekisteröitymisen jälkeen oli mahdollista perustaa pankkitili saksalaisessa pankissa. Sen tarvitsen vuokranmaksua varten, sillä paikallinen opiskelija-asuntosäätiö vaatii suoravelotusluvan vuokriin eikä se onnistu suomalaisella tilillä. Kaikki sujui kuitenkin yllättävän hyvin ja nopeasti. Helpommin kuin varoitettiin. Yksi asioita ehdottomasti helpottanut tekijä oli se, että kannoin kaikkia mahdolliset asiakirjat mukanani koko ajan. Ei tarvinnut tehdä montaa reissua samaan osoitteeseen, kun saattoi vaan näyttää kaikki paperit ja kysyä, että mitä näistä haluatte nähdä.

Täällä ei voi olla tutustumatta uusiin ihmisiin, mikä on mahtavaa. Ensimmäiset tapasin hostellilla, jossa olin ensimmäisen yön. Sitten tapasin asuntolalla muita vaihtareita ja kampuksella ilmoittautuessa vielä lisää. Toisella viikolla alkaneella kielikurssilla tapasi taas lisää uusia ihmisiä. Uusiin ihmisiin tutustuminen on ollut kuin suuri lumipalloefekti. Tutustut johonkin, joka on tutustunut johonkin toiseen ja sitä kautta tutustut tähän kolmanteen ja lopulta kasaantuu iso ryhmä ihmisiä. Joka välissä tutustut uusiin ihmisiin. Kaikki ovat uskomattoman avoimia ja ystävällisiä. Sama koskee myös paikallisia. Kaikki auttavat mielellään. Yhtenä iltana kävin keskustassa pienessä hampurilaispaikassa syömässä. Sönkötin tarjoilijattarelle sujuvalla saksallani tilausta ja se kerroin myös, että olen vaihtari ja siksi saksa ei ole vielä hallussa. No mitä tekee tarjoilijatar? Kysyy, että haluaisinko hänen numeronsa, jos haluaisin joskus vaikka hengailla ja harjoitella saksaa. No totta kai haluan! Ehkä soitan hänelle, kun kielikurssia on ollut jonkin aikaa.

Uusia ystäviä

Yritän asioida saksaksi niin paljon kuin mahdollista. Erityisen hyödyllinen on ollut saksaksi toteamus ”Anteeksi, mutta saksani ei ole vielä kovin sujuvaa, mutta ymmärrän ainakin selkeää ja rauhallista puhetta.” Tämän sanomisen jälkeen moni on puhunut kuin hölmölle ja on pystytty kommunikoimaan saksaksi. Kuulostaa hassulta, mutta se on mahtavaa, että saksalaiset puhuvat minulle mieluummin yksinkertaista saksaa kuin englantia. Tästä kielitaidon pilvilinnasta tosin putosin maanantaina kielikurssilla… Ymmärrykseni saattaa olla juuri B1 tasolla, mutta kielioppi on taatusti jotain ihan muuta. Eipä auta muu kuin treeni.

Tällä toisella viikolla alkanut kielikurssi toi myös jonkinlaisen rytmin päiviin. Kurssia on joka arkipäivä klo 13.30–18.45. Ennen kurssin alkua oli tasotesti, jonka mukaan ryhmät jaettiin. Kielikurssi sisältää myös pari pienempää testiä ja loppukokeen, joista pitää päästä läpi, jotta kurssista saa opintopisteet. Täällä joutuu siis jo alusta asti opiskelemaan.

Näistä kahdesta ensimmäisestä viikosta voisi kirjoittaa loputtoman pitkän tekstin, mutta ehkä lopetan tänään tähän ja jatkan seuraavalla kerralla lisää esimerkiksi ruuasta sekä isommista ja pienemmistä retkistä, joita on jo ehditty tehdä :)

Perillä tai ainakin suurin osa, maanantai 31.9

Tätä kirjoittaessa on jo ilta ja istun hostellihuoneen kerrossängyllä. Tästä päivästä ensimmäisenä tulee mieleen ”puuh,” joka kiteyttää sen, kuinka paljon tänään on jo ehtinyt tapahtua. Herätyskello soi 3.45 ja suunnaksi lentokenttä. Lennot sujuivat hyvin. Stuttgartissa matkalaukkuhihnalla sujuminen loppui. Ilmeisesti laukkujen koneen vaihto ei sujunut Kööpenhaminassa yhtä hyvin kuin matkustajien. Matkalaukkuja ei tullut ja sama tilanne oli toisella suomalaisella vaihtarilla. Sitä sitten selvittelemään. Tiskillä selvisi, että laukut ovat kyllä tallessa (en tiedä missä), mutta ne eivät nyt ehtineet Stuttgartin koneeseen ja tulevat myöhemmin. Great. Kun selvittelyä jatkettiin, kävi ilmi, että laukut toimitetaan kotiin luultavasti huomenna. Virkailija sanoi, ettei tänään ainakaan onnistu ja osoitti melkein puolet aulasta täyttävää matkalaukkuläjää. Ilmeisesti ne ovat jonossa ensimmäisenä. Sen laukkumäärän perusteella en ole kovin vakuuttunut laukkujen ilmaantumisesta huomenna.

Terminaalin ulkopuolella meitä odotti saksalainen buddy, joka tuli koulun puolesta vastaan kentälle. Hänestä oli suunnaton apu ja meillä oli yksi stressi vähemmän, kun ei tarvinnut olla huolissaan suunnistamisesta. Saatoimme ensin toisen suomalaisen majapaikkaansa, joka oli vähän syrjemmässä kaupungin yhdellä laidalla. Sieltä jatkoimme buddyn kanssa minun majapaikkaani, joka on ensimmäisenä yönä hostelli. Pieni kiertoajelu siitä tuli, mutta eipä toisaalta ollut mikään kiire minnekään. Hostelli sijaitsee rinteellä kaupungin toisella laidalla. Paikka on siisti ja oikein hyvä ensimmäiseksi yöksi.

Se hyvä puoli aikaisessa aamulennossa oli, että ehti vielä pyöriä kaupungilla. Oli hyvin aikaa metsästää puuttuvia ja välttämättömiä asioita, kuten esimerkiksi vaihtopaita- ja alusvaatteet sekä pakolliset kosmetiikat. Olisi tietty voinut pakata käsimatkatavaroihin vaihtovaatteet ja dödön… Onneksi kuitenkin lääkkeet olin laittanut käsimatkatavaroihin. Ehdottomasti vaikein löydettävä oli iso pyyhe. Sitä ei meinattu löytää mistään. Hostellissa ei ollut ja pyyhkeen joudun varmaan kuitenkin hankkimaan niin sama hankkia heti.

Päivän positiivinen yllätys on ehdottomasti ollut se miten viihtyisältä kaupunki ja ihmiset vaikuttavat sekä se kuinka yllättävän hyvin tunnun ymmärtävän saksaa! Aurinkorasvaostoksilla apteekin täti ymmärsi minua ja minä häntä. Ja väittipä jopa, etten puhu niin huonoa saksaa kuin väitin. Tämä ensimmäisen päivän pilvilinna ehtii kyllä varmaan vielä romahtaa ja oli tänäänkin monta jaa niin mitä sanoit-hetkeä. Olen opetellut sanomaan, että saksani on vielä melko huonoa, mutta ymmärrän jonkin verran. Se tuntuu toimivalta keinolta saada vastapuoli puhumaan rauhallisesti ja selkeästi :D

Heti koneesta ulos astuessa kävi ilmi täällä paahtava helle. Koko päivän aurinko on paistanut ja lämpötila oli jonkin mittarin mukaan 33 astetta. Hyvä puoli laukkujen myöhästymisessä oli, ettei niitä tarvinnut raahata helteessä….

Huomenna käyn selvittämässä vuokra-asuntoni tilannetta ja sen jälkeen campuksella ilmoittautumassa ja hoitamassa asioita. Nukun peukut pystyssä sen puolesta, että laukut tulisivat huomenna. Toisaalta perustavarat on nyt hankittu, joten ei liene väliä meneekö laukkujen tulossa päivä vai pari. Kunhan tulevat.

Eniten jännittää kaikki

Kesän aikana useamman kerran on iskenyt kova jännitys vaihtoon lähtöön liittyen ja välillä on tuntunut, ettei tiedä miten päin olisi. Moni asia jännittää ja mietityttää. Ja niitä on tullut mietittyä monelta kantilta. Yksi suurimmista on kieli. Kesätöissä on muutaman kerran tarvittu saksaa ja olen saanut huomata oman kielitaitoni puutteellisuuden. Välillä myös englannin kielitaidon rajat ovat tulleet vastaan. Ihme on, jos jossain vaiheessa vaihtoa ei tule sellainen olo, että en ymmärrä mitään eikä kukaan ymmärrä, mitä yritän sönköttää. Mutta kielen oppiminen oli alun perinkin yksi tärkeimmistä syistä lähteä vaihtoon.

Tietysti ikävä mietityttää jo etukäteen. Hetken miettimisen jälkeen sekään ei tunnu ylitsepääsemättömältä. Puhelin ja viestit toimivat Suomesta lähtemisen jälkeenkin. Ja skypekin on nyt otettu käyttöön. Myös mummulle. Ehkä jollain tapaa vaihtoon lähtöä voisi verrata muuttoon Lappeenrantaan. Olin innoissani muuttamisesta ja uudesta koulusta, mutta samalla oli haikeaa jättää kaikki tuttu toiseen kaupunkiin. Ensimmäisen vuoden aikana kävin pk-seudulla kuitenkin vain muutaman kerran. Kun sain reppuni perille Lappeenrantaan, ei enää käynyt mielessäkään ikävöidä kaiken uuden ja hauskan ympäröimänä. Luulen, että vaihtoon lähtemistä koskee sama kaava. Eniten jännittää lähtö, ei perillä olo.

Tietysti moni käytännön asia jännittää. Mitä, jos asunto onkin ihan kamala ja kämppikset kamalia. Mitä, jos Suomessa käy jotain odottamatonta tai mitä, jos tulen kunnolla kipeäksi. Mitä sitten, kun… Entä, jos… Tätä rataa liikkuu varmaan kaikkien jotain jännittävien ajatukset. Ja vaikka kaikkea ei mitenkään voi tietää etukäteen (ja siitä yritän muistuttaa itseäni jatkuvasti) ei välttämättä ole haitaksi miettiä haasteita ja miten niistä selviää. Takuuvarmasti tulee eteen monia haastavia tilanteita. Kaikkia näitä jännittäviä asioita mietittyäni tulin siihen tulokseen, että kaikesta selviää varmasti pakkaamalla mukaan reilusti reissumieltä (ja pussin salmiakkia). Ja yllä olevista pohdinnoista huolimatta tärkeintä on, että innostusta ja odotusta on enemmän kuin jännitystä. Vaihtoa on odotettu jo vuosia.

Eniten odotan kaikkea. Innostus ja positiivinen jännitys ei ehkä kohdistu yhtä selkeästi yksittäisiin asioihin, vaan on lähempänä yleistä mielentilaa.  Odotan kaikkia uusia kavereita, uutta kaupunkia, opiskelua, ruokaa, matkustelua, uutta kotia, kaikkea… Arkisten asioiden ajatteleminenkin saa innostumaan. Uuteen ruokakauppaan pääseminen kuulostaa ihanalta ja uusia lenkkimaisemia ajatellessa tekisi mieli vetää lenkkarit jo jalkaan. On hauskaa myös nähdä miten vähällä mukaan lähtevällä materialla pärjää. Jollain tavalla on ihanan vapauttavaa irrottautua kaikesta siitä tavarasta, jota on parin vuoden aikana kertynyt. Odotus ja innostus liittyvät sekä isoihin että pieniin asioihin. Ja ehkä eniten odottaa kaikkia niitä kokemuksia, joita ei voi ennalta osata edes kuvitella. Vuoteen mahtuu varmasti paljon itsensä haastamista ja voittamista. Tämän tekstin sekavuuskin ehkä kuvaa kaikkea sitä määrittelemätöntä jännitystä ja innostusta, joka vaihtoon lähtöön liittyy. Lopuksi googlen "eniten jännittää kaikki"-kuvahaun tulos kuvaamaan tätä kaikkea.

                                                                                                                                               

Ennakkotietoja tai -luuloja

Elokuun viimeisenä päivänä nousee lentokone ilmaan Helsingistä kohti Stuttgartia, tai no kohti Kööpenhaminaa, sillä kerran täytyy vaihtaa lentokonetta. Seuraavan lukuvuoden vietän Lappeenrannan sijasta Saksassa, Stuttgartissa. Halusin vuodeksi Eurooppaan. Saksan valitsin vaihtomaaksi ensisijaisesti kielen takia. Olen pitkään halunnut oppia puhumaan sujuvaa saksaa, josta hyötyisin todella. Tällä hetkellä kuvailisin kielitaitoani termillä vahva auttava kielitaito. Maan valinnan jälkeen ryhdyin selaamaan kaupunkien listaa, jonne yliopistoltani on mahdollista lähteä koko lukuvuodeksi. Stuttgartin valitsin lopulta sijainnin ja kaupungin koon perusteella. Jo ennen kohteen valintaa olin ajatellut, että vaihtovuosi on oma Euroopan reissuvuoteni ja siitä näkökulmasta Stuttgartin sijainti on mainio. Ikuisen heppatytön on varmaan turha väittää etteikö myös Saksan hevosurheilukulttuurilla olisi ollut mitään merkitystä vaihtokohteen valinnassa…

Tässä kohtaa joku voi ihmetellä sitä, että puhun vaihtokohteen valitsemisesta enkä sen hakemisesta. Moni jännitti pääseekö ensimmäiseen toivekohteeseensa eikä sinne välttämättä päässyt, koska hakijoita oli paljon, vaan päätyi kakkos- tai kolmostoiveeseen. Saksan kohdalla tilanne oli toinen. Paikkoja on paljon Saksassa eikä Saksa ole monelle kovinkaan houkutteleva vaihtoehto, kun vaihtoehtoina on muun muassa Bali tai Australia. Käytännössä sain valita vaihtokaupunkini. Tietysti olen käynyt läpi samat hakuprosessit kuin kaikki muutkin, mutta paikasta ei tarvinnut olla yhtä huolissaan eikä ainakaan kilpailla siitä kenenkään kanssa.

Ja mitäkö tiedän Stuttgartista? Aika vähän, mutta ajatuksia on. Kuvittelen Stuttgartin olevan Helsingin kokoinen tavallinen eurooppalainen kaupunki. Kaupungin läpi kulkee joki. Stuttgart on autojen ja viinien kaupunki. Varoitettu on, että kaupunki olisi ruma ja murre vaikea. Talleja kaupungin ympäristössä on useampia. Sijainnin pitäisi olla hyvä reissaamiseen. Lisäksi on monia mielikuvia, joita ei osaa edes selittää. Eiköhän perillä selviä minne päädyin.

Koulu alkaa syyskuun ensimmäisenä päivänä. Opiskelen talous- ja sosiaalitieteellisessä tiedekunnassa. Alustavasti valittuna on henkilöstöjohtamiseen ja tietojohtamiseen liittyviä kursseja sekä pari kurssia kieliä. Kaikki opinnot ovat saksaksi. Onneksi vaihtareille järjestetään kielikurssi ennen varsinaista lukukauden alkua. Lukukausi alkaa varsinaisesti vasta lokakuun puolella. Kesällä oli paljon ongelmia vaihtopapereiden kanssa ja vikaa oli joka suunnalla. Oman koulun kv-koordinaattori otti vastaan tarvittavat paperit ja sanoi lähettävänsä ne Saksaan. Toisin kävi. Ensinnäkin tärkein paperi oli vääränlainen eikä toiseksi mitään niistä oltu lähetetty Saksaan. Oli pientä säätöä oikeanlaisen dokumentin askartelussa keskellä kesää ja samaan aikaan Stuttgartin yliopiston omissa sähköisissä järjestelmissä oli ongelmia. Stuttgartin yliopiston vaihtariasioita on ollut hoitamassa yksi suomalainen tyttö, josta oli suunnaton apu, kun olin repimässä hiuksia päästäni paperiasioiden kanssa. Nyt elän iloisessa kuvitelmassa, että kaikki paperiasiat olisivat osaltani kunnossa.

Asuntokin on jo tiedossa. Etsin asuntoa paikallisen opiskelija-asuntotoimiston kautta. Pari viikkoa sitten maksoin takuuvuokran soluhuoneesta ja olen muuttamassa seitsemän hengen soluasuntoon kaupungin yhdelle laidalle. Onneksi kesällä olen harjoitellut asumista vaihtarisolukämppäsimulaattorissa kolmen kämppiksen kanssa. Yhden kämppiksen kanssa puhumme samaa kieltä ja kahden kissakaverin kanssa emme aina ymmärrä toisiamme, mutta hyvin on tultu toimeen. Tämä lienee hyvää harjoitusta pitkään yksiössä asuneelle. Muutto suoraan yksiöstä tuon kokoiseen soluun olisi voinut olla melko karu, vaikka voi se silti tuntua aluksi siltä. Asunnolta on noin kahdeksan kilometriä yliopistolle. Ensin se kuulosti pitkältä matkalta, mutta tarkemmin ajateltuna sen lähempänä koulua en ole asunut yläasteen jälkeen ja julkisen liikenteen luulisi toimivan Stuttgartissakin. Se, millainen asunto todella on, selviää vasta perillä. Talon pitäisi olla melko uusi, 2000-luvulla rakennettu. Huoneen kooksi ilmoitettiin 12-16 neliötä ja ilmeisesti huoneessa olisi joitain kalusteita. Avaimet saan alustavan tiedon mukaan 1.9 eli ensimmäisen yön saatan joutua olemaan hotellissa tai jossain muualla.

Tässä oli vähän katsausta siihen, mitä luulen olevan tiedossa. Ja nyt voin raksittaa blogin to do-listalta :)

To do-listalla seuraavana: Blogi

Vaihtoon lähtö lähestyy ja ennen lähtöä hoidettavien asioiden lista on pitkä. Seuraavana listalla oli blogin perustaminen. Jos tätä ei perusta nyt, en perusta tätä perilläkään. Blogin voi vetää yli to do-listalta silti ehkä vasta kun ensimmäinen yli kolmen lauseen teksti on kirjoitettu ja julkaistu...